Okei, kun käy kaksi kertaa kuukaudessa salilla, saa paikat kipeäksi. Tehokasta liikuntaa, ai nöy. Kyllä mää syksyllä taas ryhdistäydyn, kunnes tekosyyksi käy marraskuun pimeä ilta ja sohva ja tv ja ja ja.
Pakotin itseni aamulla kirjoittamaan, koska Kipakan kesätapaaminen lähestyy. Nähtävästi en saa kirjoittamiseeni jatkuvuutta, mutta makustelen kyllä taas sanoja taukojen aikana. Ja onhan se parempi kerran kahdessa kuukaudessa paukuttaa konetta ja runojaan kuin ei milloinkaan. Pääasia on, että tuntee edes jossain muodossa sanovansa sen, mitä pitääkin. Hassua on kyllä se, että en aina ihan tiedä, mitä haluan sanoa tai olen sanovinani tai ymmärrän sen vasta jälkikäteen. Surkeaa on se, että olen nykyään niin laiskanpulskean tyytyväinen omaan elämääni, että en saa ainakaan suruviulua vingutettua. Osaan kirjoittaa onnesta vain latteita runoja:
pidän siitä
kun painat käden niskaani
se on minusta omistava ele
vaikka se sinusta olisikin vain laiska hyväily
eikä varovainen kädenojennus
kulkeehan se vielä vieressä
Oho, ulkona aurinko paistaa lämpömittariin korkeat lukemat. Kesä menee aina niin nopeasti, ja edessä oleva (vielä onneksi kaukainen) talvi tuntuu loputtomalta ja toivottomalta ajanjaksolta. Hyi, en halua ajatella sitä vielä. Hyi, hyi, yäk.
Joten suihkuun ja ulos.
tiistai, heinäkuu 14, 2009
sunnuntai, heinäkuu 12, 2009
Pop pop pop
On ehkä säälittävintä ikinä olla suklaa- ja karkkilakossa, jos vetää saatanan ison saavillisen voipoppareita leffassa. Vedin eilen, kärsin nyt, ai, ai, ai. Ice Age 3D oli kuitenki hauska, minä nauroin monta kertaa ihan ääneen. Mukavaa.
Nyt Alppipuistoon, koska typeristä sääennusteista huolimatta ei sadakaan - jee. Seuraan säätiedotuksia kesäisin koko ajan, ja lähes aina ne näyttävät mitä sattuu. Hyvä näin.
Tulipa muuten mieleen vielä eilisistä pesänrakennuspuheista, että tämä meidän aina auki oleva läppäri on kyllä polvilla niin kuuma, että saattaa jäädä jälkikasvu laittamatta - sen verran usein kone on partamiehellä hellästi sylissä, mikä ei kuulemma kauhean hyvää tee. Kerran luin uutisen (tai kuulin), että kilpapyöräilijöitä kehotetaan tallettamaan spermaansa pankkiin. Tiukat housut ja epämukava penkki vai doping? En muista enää, mikä oli syy tälle kehotukselle.
Enivei, kivaa kesäpäivää viettämään n y t.
--
Kesäpäivä oli kyllä mukava: Alppipuistossa oli suorastaan kuuma, siideri maistui ja taisin murskata myös suklaalakon syömällä riisisuklaakeksejä. Jepjep, mahamakkara venyy uusiin ulottuvuuksiin, etenkin kun salilla käyminen ei huvita. Minifestareilla oli hyvä meininki, aika nippu ihmisiä ja kai siellä jotain bändejäkin oli. Ratikassa matkalla kotiin törmäsimme ihaniin Oriveden tyyppeihin ja kävimme vielä pikaisilla. Kesä.
Nyt Alppipuistoon, koska typeristä sääennusteista huolimatta ei sadakaan - jee. Seuraan säätiedotuksia kesäisin koko ajan, ja lähes aina ne näyttävät mitä sattuu. Hyvä näin.
Tulipa muuten mieleen vielä eilisistä pesänrakennuspuheista, että tämä meidän aina auki oleva läppäri on kyllä polvilla niin kuuma, että saattaa jäädä jälkikasvu laittamatta - sen verran usein kone on partamiehellä hellästi sylissä, mikä ei kuulemma kauhean hyvää tee. Kerran luin uutisen (tai kuulin), että kilpapyöräilijöitä kehotetaan tallettamaan spermaansa pankkiin. Tiukat housut ja epämukava penkki vai doping? En muista enää, mikä oli syy tälle kehotukselle.
Enivei, kivaa kesäpäivää viettämään n y t.
--
Kesäpäivä oli kyllä mukava: Alppipuistossa oli suorastaan kuuma, siideri maistui ja taisin murskata myös suklaalakon syömällä riisisuklaakeksejä. Jepjep, mahamakkara venyy uusiin ulottuvuuksiin, etenkin kun salilla käyminen ei huvita. Minifestareilla oli hyvä meininki, aika nippu ihmisiä ja kai siellä jotain bändejäkin oli. Ratikassa matkalla kotiin törmäsimme ihaniin Oriveden tyyppeihin ja kävimme vielä pikaisilla. Kesä.
lauantai, heinäkuu 11, 2009
Rakennan tavallani pesän
Huh. Olen aktiivinen (välillä liiankin) blogien lukija, ja minua ärsyttää valkoisella tekstillä tummalle pohjalle kirjoitetut blogit. Useat näin tuunatuista blogeista ovat hyviä, ja niitä on siis pakko lukea, mutta silmiini alkaa sattua ja teksti jää verkkokalvolle kytemään, vähän kuten salamavalo, kun se osuu silmään. Niinpä toisten teksti leijuu nyt tässä päällä, vaikka aina kai tekstin päällä tai alla on jokin toinen teksti, jokaiselle lukijalle ehkä hieman eri. Niin minä ainakin käsittäisin, jos nyt teksteistä enää mitään käsitän. Oma kirjoittaminen on vähäistä, ja vaikka luen paljon, en juurikaan enää analysoi tai ole muuten älyllinen lukija. Olen pikemminkin äärimmäisen tunteellinen lukija ja uskon muutenkin siihen, miltä tuntuu. Järkeistäminen on pilannut minulta monta juttua, niinpä en aio enää liikaa tai juurikaan laskelmoida tai järkeillä. Minusta ja minussa tuntuu niin vahvasti tällä erää, ja tämän erän minä ajattelin myös ottaa itselleni.
Vietin Been ja Een kanssa puistossa mukavan hetken. Sain lakritsijäätelöä. Jäätelö on nykyään ykkösherkkuni, koska olen edelleen suklaalakossa, enkä syö paljon muutakaan karkkia. Lapset ovat kyllä hassuja pieniä olentoja, sitä ei käy kiistäminen. Puhuimme Been kanssa myös siitä, kuinka nyt on meneillään varsinainen vauvabuumi (ei mikään uusi juttu, tiedetään) ja vauvoja tuntuu myös syntyvän ripeään tahtiin. Ensi viikolla juna vie minut Jykylään katsomaan M-ystävän uutta V-vauvaa, mikä on kuumottavan ihanaa ja jännittävää samaan aikaan. Kukaan yhtä tärkeä ihminen, jonka olisin tuntenut yhtä kauan (paitsi sisko, mutta se on vähän eri juttu), ei ole aikaisemmin synnyttänyt vauvaa. Ainakin kuvista päätellen V vaikuttaa aika tiitterältä kaverilta, joka muistuttaa hassulla tavalla äitiään.
Ei käy siis kieltäminen, ettenkö itsekin ajattelisi lisääntymistä ja suvun jatkamista, poikimista, raskautumista, vauvoja, lopullista aikuistumista (vaikka onhan mulla se Finnair Plus-kortti kyllä) aika tavalla. Partamiehen mielestä ajattelen kaikenlaista välillä vähän liikaa, mikä näkyy kuulemma aivojen sulamisena. Hoh. Tuo kommentti lopullisesta aikuistumisesta on sitten ironiaa, uskon kyllä, että voin olla aikuinen ja täysipainoinen nainen ilman poikimistakin. Nii että ei tartte hermostua. Mutta ajattelen minä kuitenkin, että joskus olen varmasti itsekin äiti. En ole pitkään aikaan ajatellut, että joskus olen ehkä äiti, haluan varmasti lapsen, vaikka tiedänkin, ettei niitä aina noin vain saada ja tehdä ja tehtailla. Viihdyn minä partamiehen kanssa kahdestaankin, mutta voi olla, että meitä tarvitaan joskus enemmän. Eikä me voida oikein ottaa lemmikkejä, kerta ollaan allergisia. Paitsi akvaario voitais ottaa, mutta sekään ei oikein sovi sisustukseen. Ja vauvahan on uusi musta.
Nytpä jatkan kuitenkin lomasta nauttimista ja oman pesän laittoa toistaiseksi. Koko ajan haluttaisi jotakin nurkkaa laittaa uuteen uskoon, eikä siis vain perinteisessä pesänrakennusmielessä. Olen ollut pari päivää hieman suivaantunut ja masentunut siitä, että patjat ovat aika turkasen kalliita. Varmaan tämä on toisille pikku raha, mutta minusta vähän yli tonni sänkyyn ja patjoihin on - no paljon rahaa, iso nippu, aika kasa. Että tarttee miettiä ja ootella. Vaikka kestäähän ne patjat sitten useita vuosia, tai ainakin paree olis.
Ei siis lauantai-iltana ravintolaan. En ainakaan usko.
Vietin Been ja Een kanssa puistossa mukavan hetken. Sain lakritsijäätelöä. Jäätelö on nykyään ykkösherkkuni, koska olen edelleen suklaalakossa, enkä syö paljon muutakaan karkkia. Lapset ovat kyllä hassuja pieniä olentoja, sitä ei käy kiistäminen. Puhuimme Been kanssa myös siitä, kuinka nyt on meneillään varsinainen vauvabuumi (ei mikään uusi juttu, tiedetään) ja vauvoja tuntuu myös syntyvän ripeään tahtiin. Ensi viikolla juna vie minut Jykylään katsomaan M-ystävän uutta V-vauvaa, mikä on kuumottavan ihanaa ja jännittävää samaan aikaan. Kukaan yhtä tärkeä ihminen, jonka olisin tuntenut yhtä kauan (paitsi sisko, mutta se on vähän eri juttu), ei ole aikaisemmin synnyttänyt vauvaa. Ainakin kuvista päätellen V vaikuttaa aika tiitterältä kaverilta, joka muistuttaa hassulla tavalla äitiään.
Ei käy siis kieltäminen, ettenkö itsekin ajattelisi lisääntymistä ja suvun jatkamista, poikimista, raskautumista, vauvoja, lopullista aikuistumista (vaikka onhan mulla se Finnair Plus-kortti kyllä) aika tavalla. Partamiehen mielestä ajattelen kaikenlaista välillä vähän liikaa, mikä näkyy kuulemma aivojen sulamisena. Hoh. Tuo kommentti lopullisesta aikuistumisesta on sitten ironiaa, uskon kyllä, että voin olla aikuinen ja täysipainoinen nainen ilman poikimistakin. Nii että ei tartte hermostua. Mutta ajattelen minä kuitenkin, että joskus olen varmasti itsekin äiti. En ole pitkään aikaan ajatellut, että joskus olen ehkä äiti, haluan varmasti lapsen, vaikka tiedänkin, ettei niitä aina noin vain saada ja tehdä ja tehtailla. Viihdyn minä partamiehen kanssa kahdestaankin, mutta voi olla, että meitä tarvitaan joskus enemmän. Eikä me voida oikein ottaa lemmikkejä, kerta ollaan allergisia. Paitsi akvaario voitais ottaa, mutta sekään ei oikein sovi sisustukseen. Ja vauvahan on uusi musta.
Nytpä jatkan kuitenkin lomasta nauttimista ja oman pesän laittoa toistaiseksi. Koko ajan haluttaisi jotakin nurkkaa laittaa uuteen uskoon, eikä siis vain perinteisessä pesänrakennusmielessä. Olen ollut pari päivää hieman suivaantunut ja masentunut siitä, että patjat ovat aika turkasen kalliita. Varmaan tämä on toisille pikku raha, mutta minusta vähän yli tonni sänkyyn ja patjoihin on - no paljon rahaa, iso nippu, aika kasa. Että tarttee miettiä ja ootella. Vaikka kestäähän ne patjat sitten useita vuosia, tai ainakin paree olis.
Ei siis lauantai-iltana ravintolaan. En ainakaan usko.
tiistai, heinäkuu 07, 2009
Pohjoisen tyttö
Viikon loma pohjoisessa oli ihana. Minua lellittiin - ja sain itsekin lelliä. Ranuan eläinpuistossa saukot painivat ja huuhkaja oli lihonut. Kotikaupunki oli jotenkin muuttunut, tullut kivaksi kesäkaupungiksi. Ja pohjoisen yöt olivat valoisia, vaikka äiti ja isä väittivät niiden hämärtyneen. Ajatella, että ennen kesät olivat aina noin vaaleita. Mutta olen minä kaikkein eniten pohjoisen tyttö, vaikka olen helsinkiläinenkin. Pohojosesa murrekki tarttuu, tullee tutuksi puhua. Helsingissä pikkuveli oli vastassa ja sai palkinnoksi aamiaista Engelissä. Oli hyvää. On Helsingissä tosiaan puolensa.
Nukuin viimeisen yön vähän levottomasti, oli sittenkin ikävä lähteä omaan kotiin, kun Merimieskin on vielä merillä, kyntämässä vaahtopäitä ja muuta romanttista. Meri kun on oikea elementti, romanttinen ja vaarallinen ja epävarma. Rosoista sen olla pitää, ettei tarvitse itse keksiä rosoja ja draamaa. Keksin minä niitäkin joskus.
Näin tänään nopeasti myös Jyväskylän muumiperhettä ja ensi viikolla näen kaikkia vähän pidemmästi. Kesällä on aikaa ja energiaakin päästää ihmisiä lähelle. Talvella on joskus pakko saada olla ihan rauhassa vaikkapa marraskuusta huhtikuuhun. Iho ei jaksa.
New Yorkin kaduilla olen edelleen kulkenut: luin Austerin Sattumuksia Brooklynissä, ja olihan se hyvä ja kupliva kirja, vaikka välillä melkein tuskastuin yksityiskohtaisiin ja monimutkaisiin selityksiin. Olen kuitenkin suoraviivainen lukija silloin, kun en tartu kerrontaan, ja janoan juonenkäänteitä ja Suuria Tunteita. Austerista siirryin Kate Jacobsin Pieneen lankakauppaan, joka sekin tapahtuu Nykissä. Kirja kertoo naisista, ja on aivan, aivan erilainen kuin Sattumuksia Brooklynissä. Siinä on kuitenkin iloa ja voimaa, tykkään siitä. Jos joku on lukenut Jane Austen lukupiirin, niin tämä on hyvin samanlainen kirja. Juuri sopivaa kesälukemista.
Nyt vain ihmettelen kodin hiljaisuutta ja odotan kaveria kotiin.
--
Eka luulin, että tullee tylsä ilta, mutta onneks mun kamu A-K assuu nykyjään täälä. Saa kaverin kyllään. Nyt on ihan kotona.
Nukuin viimeisen yön vähän levottomasti, oli sittenkin ikävä lähteä omaan kotiin, kun Merimieskin on vielä merillä, kyntämässä vaahtopäitä ja muuta romanttista. Meri kun on oikea elementti, romanttinen ja vaarallinen ja epävarma. Rosoista sen olla pitää, ettei tarvitse itse keksiä rosoja ja draamaa. Keksin minä niitäkin joskus.
Näin tänään nopeasti myös Jyväskylän muumiperhettä ja ensi viikolla näen kaikkia vähän pidemmästi. Kesällä on aikaa ja energiaakin päästää ihmisiä lähelle. Talvella on joskus pakko saada olla ihan rauhassa vaikkapa marraskuusta huhtikuuhun. Iho ei jaksa.
New Yorkin kaduilla olen edelleen kulkenut: luin Austerin Sattumuksia Brooklynissä, ja olihan se hyvä ja kupliva kirja, vaikka välillä melkein tuskastuin yksityiskohtaisiin ja monimutkaisiin selityksiin. Olen kuitenkin suoraviivainen lukija silloin, kun en tartu kerrontaan, ja janoan juonenkäänteitä ja Suuria Tunteita. Austerista siirryin Kate Jacobsin Pieneen lankakauppaan, joka sekin tapahtuu Nykissä. Kirja kertoo naisista, ja on aivan, aivan erilainen kuin Sattumuksia Brooklynissä. Siinä on kuitenkin iloa ja voimaa, tykkään siitä. Jos joku on lukenut Jane Austen lukupiirin, niin tämä on hyvin samanlainen kirja. Juuri sopivaa kesälukemista.
Nyt vain ihmettelen kodin hiljaisuutta ja odotan kaveria kotiin.
--
Eka luulin, että tullee tylsä ilta, mutta onneks mun kamu A-K assuu nykyjään täälä. Saa kaverin kyllään. Nyt on ihan kotona.
tiistai, kesäkuu 30, 2009
"Ihan kuin katselisi jonkun toisen unta"
Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin oli tiivis lukukokemus ja meni ihoon, koska teki heti mieli kirjoittaa siitä. Luin kirjaa pitkään eilen illalla ja jatkoin aamulla, kun en enää partamiehen lähdettyä saanut unta. Pidin eniten kirjan ensimmäisestä osasta, jossa minäkertoja muistelee viipyillen ystävyyden ja avioliittojen ensiaskeleita. Olin äärimmäisen vaikuttunut kirjan taidekuvauksista ja siitä, kuinka vaivattomasti taide, kirjallisuus, filosofia ja estetiikka sulautuivat osaksi ihmisten kasvua ja vanhenemista. Kirjan fiktiiviset maalaukset oli kuvattu niin aidosti, että melkein ryhdyin googlettamaan kuvia Billin numerolaatikoista ja O:n tarinasta. Kirjan taide siis melkein jatkuu kirjan ulkopuolella, on olemassa, vaikkei olekaan. Meni aina hetki, ennen kuin muistin, että tarina alkaa 70-luvulta, ja taideteokset piti suhteuttaa sinne 80-luvun taitteeseen, jolloin nykyisenkaltainen todellisuuspostmodernismi oli jotain uutta. Postauksen otsikko on yhden päähenkilön huomio taideteoksesta, josta kerronta alkaa. Pidin myös kirjan newyorkilaisista paljon, ja oli mukava ainakin osan aikaa pystyä kulkemaan kertojan mukana.
Kirjan toinen ja kolmas osa poikkesivat toisistaan ja ensimmäisestä osasta paljon, mutta alku petasi kerronnan vauhdittumista ja fokuksen muuttumista taitavasti. Perusteellisesti esiteltyihin hahmoihin jäi kiinni, vaikka vähän ennen loppua kyllästyinkin jo Wechslerien poikaan Markiin. Kertoja Leo Hertzberg sen sijaan sai varauksettomasti sympatiani, ja samastuin vanhenevan miehen herkkiin ja sentimentaalisiin huomioihin. Minuuden, identiteetin ja muistojen kertomisen ja muuttumisen ongelma on aina kiehtonut ja tuntunut olennaiselta, joten siinäkin mielessä ahmin kirjan nopeasti.
Kaunis kieli ja muutamat sanaleikit saivat miettimään, miten asiat on sanottu alkuperäisteoksessa, mutta tiedän kyllä, ettei englantini taivu filosofiaan ja estetiikkaan. Teos oli kielellisestikin kerroksellinen ja sen merkitykset olivat harkittuja, mikä sopii minäkertojalle, merkityksiä tutkivalle taidehistorioitsijalle. Nautin hahmojen akateemisuudesta ja polveilevista keskusteluista, siitä, kuinka kirjallisuudentutkija ja historijoitsija ammentavat toisiltaan ja kuinka taidehistorian professorin ja kuvataiteilijankin teemat alkavat kaikki kietoutua yhteen, Nälän ja Katoamisen ja Minuuden ympärille. Leon vaimon Erican Henry James -kiinnostus meni minulta hieman ohi, mutta en ole koskaan juurikaan tutustunut Jamesiin. Niinpä en kerrankin saanut mitään nautintoa sisäkirjallisista viittauksista vaan New Yorkin kaduista. Tänään on ehkä pakko yrittää etsiä Hustvedtin Amerikkalainen elegia käsiin ennen reissua.
Noin muuten nautin aamukahvista kiiltävän puhtaassa kodissa. Elen tunsin oloni jotenkin hullun aikuiseksi saatuani postissa Finnairin muovikortin. Mikään luotto- tai pankkikortti ei ole aiemmin tehnyt minuun samanlaista vaikutusta. Olen aikuinen, lentelen lentokoneella - ja tuhoan maapallon.
Kirjan toinen ja kolmas osa poikkesivat toisistaan ja ensimmäisestä osasta paljon, mutta alku petasi kerronnan vauhdittumista ja fokuksen muuttumista taitavasti. Perusteellisesti esiteltyihin hahmoihin jäi kiinni, vaikka vähän ennen loppua kyllästyinkin jo Wechslerien poikaan Markiin. Kertoja Leo Hertzberg sen sijaan sai varauksettomasti sympatiani, ja samastuin vanhenevan miehen herkkiin ja sentimentaalisiin huomioihin. Minuuden, identiteetin ja muistojen kertomisen ja muuttumisen ongelma on aina kiehtonut ja tuntunut olennaiselta, joten siinäkin mielessä ahmin kirjan nopeasti.
Kaunis kieli ja muutamat sanaleikit saivat miettimään, miten asiat on sanottu alkuperäisteoksessa, mutta tiedän kyllä, ettei englantini taivu filosofiaan ja estetiikkaan. Teos oli kielellisestikin kerroksellinen ja sen merkitykset olivat harkittuja, mikä sopii minäkertojalle, merkityksiä tutkivalle taidehistorioitsijalle. Nautin hahmojen akateemisuudesta ja polveilevista keskusteluista, siitä, kuinka kirjallisuudentutkija ja historijoitsija ammentavat toisiltaan ja kuinka taidehistorian professorin ja kuvataiteilijankin teemat alkavat kaikki kietoutua yhteen, Nälän ja Katoamisen ja Minuuden ympärille. Leon vaimon Erican Henry James -kiinnostus meni minulta hieman ohi, mutta en ole koskaan juurikaan tutustunut Jamesiin. Niinpä en kerrankin saanut mitään nautintoa sisäkirjallisista viittauksista vaan New Yorkin kaduista. Tänään on ehkä pakko yrittää etsiä Hustvedtin Amerikkalainen elegia käsiin ennen reissua.
Noin muuten nautin aamukahvista kiiltävän puhtaassa kodissa. Elen tunsin oloni jotenkin hullun aikuiseksi saatuani postissa Finnairin muovikortin. Mikään luotto- tai pankkikortti ei ole aiemmin tehnyt minuun samanlaista vaikutusta. Olen aikuinen, lentelen lentokoneella - ja tuhoan maapallon.
maanantai, kesäkuu 29, 2009
Kesä jatkuu
Kun on koko päivän siivonnut, puunannut oikein, suorastaan räjäyttänyt keittiön kaapit, uunin yms. puhtaaksi (en toki yksin), sitä virtuaalisisustaa siistiä kotiaan uuteen uskoon vallan raivokkaasti. Keittiöön tilattiin eilen Stockalta uusi matto (justiin ihana mustavalkoraidallinen) ja se sänkyhän on siis päätetty, enää pitäisi patjat löytää. Kylppäriin haluaisin uuden allaskaapin ja pyykille sellaiset valkoiset arkut, joiden päällä voisi istua, kun läträä perseeseensä selluliittia syövää rasvaa. Lovely. Paitsi siis yhtä aikaa ei voi istua ja läärätä rasvaa, mutta gasellijalkoja ojennellessa voisi istua. Aulaan voisi puolen vuoden päästä ostaa kolmannen kirjahyllyn, ja olkkariin haluaisin uuden tv-tason ja - voi turhuuden rovio - uuden television. Kaikkee tommosta pientä. Sitten voisin vähän aikaa olla tyytyväinen. Ihan hetken. Just tunnin.
Kesää on vietetty edelleen erilaisin tavoin. Lauantaina muutimme Karhun pesän Helsinkiin, ja ihana pesä siitä tuleekin. Illalla Setä Morrissey oli karismaattinen rokkikukko, mutta en minä kuitenkaan ehkä olisi päätäni painanut niin syvälle hikisiin paidanriekaleisiin (Setä vaihtoi paitaa ja heitti vanhan aina yleisöön) kuin eräs onnellisen oloinen mies keikan loppupuolella. Oli nimittäin Morrisseylläki hiukka kuuma, jos oli yleisössäkin tukalaa. Yhden drinkin jälkeen iski muuttoväsy. Onneksi on aikaa kellistää ja kaataa kesä-Hesa näin kesälomalla toistekin.
Eilen kävelimme Hietsun kirppiksen (paita, hame ja korvakorut) kautta rantaan jätskille. Helsingin jäätelötehtaan kookosjätski on vaan niin parasta. Nam. Ja pylly kiittää.
Emmätiiä, yhden uuden kukanki voisin hankkia. Ja niitä kehyksiä hauskoille Strand-korteille, ne voin kyllä hakea Anttilasta vaikka huomenna, jos löytyy. Suuremmat linjat odottavat syksyä ja lomarahoja. Vaikka ei ne pyykkiarkut Ikeassa varmaan kamalasti maksais..nettisivuille hiimailen siis varmaan seuraavaksi.
On sellainen ansaittu raukeus päällä. Kesä jatkuu ulkonakin, ja ylihuomenna minä ja pinkki matkalaukkuni suuntaamme pohjoiseen merenrantakaupunkiin lellittäväksi.
Kesää on vietetty edelleen erilaisin tavoin. Lauantaina muutimme Karhun pesän Helsinkiin, ja ihana pesä siitä tuleekin. Illalla Setä Morrissey oli karismaattinen rokkikukko, mutta en minä kuitenkaan ehkä olisi päätäni painanut niin syvälle hikisiin paidanriekaleisiin (Setä vaihtoi paitaa ja heitti vanhan aina yleisöön) kuin eräs onnellisen oloinen mies keikan loppupuolella. Oli nimittäin Morrisseylläki hiukka kuuma, jos oli yleisössäkin tukalaa. Yhden drinkin jälkeen iski muuttoväsy. Onneksi on aikaa kellistää ja kaataa kesä-Hesa näin kesälomalla toistekin.
Eilen kävelimme Hietsun kirppiksen (paita, hame ja korvakorut) kautta rantaan jätskille. Helsingin jäätelötehtaan kookosjätski on vaan niin parasta. Nam. Ja pylly kiittää.
Emmätiiä, yhden uuden kukanki voisin hankkia. Ja niitä kehyksiä hauskoille Strand-korteille, ne voin kyllä hakea Anttilasta vaikka huomenna, jos löytyy. Suuremmat linjat odottavat syksyä ja lomarahoja. Vaikka ei ne pyykkiarkut Ikeassa varmaan kamalasti maksais..nettisivuille hiimailen siis varmaan seuraavaksi.
On sellainen ansaittu raukeus päällä. Kesä jatkuu ulkonakin, ja ylihuomenna minä ja pinkki matkalaukkuni suuntaamme pohjoiseen merenrantakaupunkiin lellittäväksi.
keskiviikko, kesäkuu 24, 2009
Kesä
Kesällä käydään Korkeasaaressa, poltetaan käsivarret nurmikolla, koska kirjaan uppoutuessa ei aina huomaa, että aurinkorasvaa ei muistettu laittaa, juodaan sangriaa terassilla Nyk-mekossa ja arskoissa, syödään terassikierroksella liikaa soijapihviä, sulatellaan ähkyä Jäger-shotilla, ollaan Kiasman terassilla niinkö saunassa tai Maltalla, haetaan pikkupöhnässä alesta Vagabondin vihreät kesäballerinat (aivan niinkö saatanan hyvät jalasa), juodaan Lintsin kallioilla luomuviinin jämät ja istutaan viltin päällä ja suunnitellaan huomista pyöräretkeä Kumpulan maauimalaan, kun on kesä ja lämmin ja loma ja jaloissa typerät sandaalirajat. Tämä siis kesällä Helsingissä, kesä-Hesassa. Parasta, mitä Suomi tarjoaa.
Mahtavaa. Alkaa tutut kesävibat löytyä, ja naamakin saa väriä. Naama ja sääret.
Kesällä myös päivitetään yöllä kymmentä minuuttia ennen kuin päivä vaihtuu, koska virtaa olisi, mutta toisella ei ole lomaa, ja sen on silloin saatava nukkua.
Pöyr sille, että poistin kommenttilootan rajoitukset, koska niistä naristiin, mutta kukaan ei siltikään kommentoi. Emmä mitään huomiota kerjää, mutta. Kerjään tietenki. Huomioikaa!
Enpä tiiä, kevyttä on sanottava, mutta elämä on onnellista. Kukat pitäisi kastella ja vaatekaappi siivota, mutta ehtiihän sitä marraskuussa taas suunnata huomion omaan surkeuteensa. Valheellisessa kuplassa on hyvä, ja kuka tietää, ehkä siitä ajatuksesta tulee tosi, kun sihen tarpeeksi uskoo.
Mahtavaa. Alkaa tutut kesävibat löytyä, ja naamakin saa väriä. Naama ja sääret.
Kesällä myös päivitetään yöllä kymmentä minuuttia ennen kuin päivä vaihtuu, koska virtaa olisi, mutta toisella ei ole lomaa, ja sen on silloin saatava nukkua.
Pöyr sille, että poistin kommenttilootan rajoitukset, koska niistä naristiin, mutta kukaan ei siltikään kommentoi. Emmä mitään huomiota kerjää, mutta. Kerjään tietenki. Huomioikaa!
Enpä tiiä, kevyttä on sanottava, mutta elämä on onnellista. Kukat pitäisi kastella ja vaatekaappi siivota, mutta ehtiihän sitä marraskuussa taas suunnata huomion omaan surkeuteensa. Valheellisessa kuplassa on hyvä, ja kuka tietää, ehkä siitä ajatuksesta tulee tosi, kun sihen tarpeeksi uskoo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
