Paskuus

Jos paskuus pitäisi tiivistää yhdeksi asiaksi, paskuus olisin minä. Olen vetänyt niin järkyttävän huonoja tunteja, että ei mitään rajaa. Ysit pitävät minua jo ihan vajaaälyisenä reppanana, mitä eittämättä olenkin. Pitää osoittaa olettamus oikeaksi, kun päästään nominaalimuotoihin saakka. Emmä niitä nimittäin osaa - ja mistä lähtien neljäs infinitiivi on ollut kielletty? Hä? Kasien kanssa päästiin sentään verbikertailuun, mutta nehän onkin joku toinen niille jo opettanut. Modukset menee jo varmaan ihan päin helvettiä sitten kohta. Yliarvioin seiskojen pinnan kirjoittamisen suhteen ja jouduin säveltelemään omasta päästä lisätehtäviä nopeimmille. Nyt ollaan sitten ihan kusessa. Onneksi mennään ensi viikolla kirjastoon, ehkä ne saa yhden hyvän kokemuksen vuoden aikana.

Päivittelen tätä surkeuslistaa äikän kirjavarastosta, kun pitää odotella yksi tunti ihan oman tyhmyyden takia. Menin ja unohdin nimittäin seiskojen kirjeet luokkaan. Ei niitä sinne voi jättää, mutta nyt siellä on tunti, enkä viitti koohkata kesken, kun kerta itse inhoan sitä.

Eletään muuten historiallisia hetkiä, partamies ja mää ollaan seilattu yhdessä elämän meriä kaks vuotta. Myrskyjä on riittänyt, mutta tyynellä säällä onkin tylsää. Eikä me välitetä majakoista tai merimerkeistä, jos merimetaforaa saa vielä jatkaa. Ehtä tää metaforakin tiivistää teille mun paskuuden, joka ulottuu myös siihen, että en jaksa kirjoittaa kirjakielellä, kun se vaan on tyhmää (olen omaksunut myös yläkoululaisen argumentaation).

Ai niin, opiskelin muuten monta vuotta yliopistossa sen takia, että saan kieltää poikaa laittamasta liimaa toisen tukkaan ja kertoa myös, ettei homo ole verbi. Homostella sen sijaan on, mutta sitä ei kai voi senikäisten kanssa yhdessä laulaen taivuttaa. Sen käytöstä voisi ehkä puhua enemmän, koska ei opettajaa kannata kutsua paikalle sillä verukkeella, että "taas toi homostelee".

Tämmöstä.

Kattojen yllä

Tai ainakin melkein niin korkealle pääsin partamiehen harteilla. Ja skumppaa sai juoda pillillä, eivätkä jalat kastuneet, kun oli kumpparit ja sadetakki. Onginnassa voitti tikkareita ja kaulanauhoja ja sai osallistua Tivoliaudioradion arvontaan. Ja oli siellä jotain musiikkiakin, Flow´ssa. Mutta kaikkein tyytyväisin olen oikeasti siihen skumppaan ja pilliin ja järjettömän noloon teiniritsahumalaan - näin yläkoulun opena. Huojuin kuin nosturi kotimatkalla ja söin epäsiististi kuollutta eläintä kebabin muodossa. Nyt kyllä väsyttää ja kuolettaa, mutta kerranhan sitä vain leijaillaan - ellei sitten ensi vuonna uudestaan.

Enpä tiedä, olen koukahtanut Pirkan jugurttijuomiin ja haluaisin lukea vain dekkareita, vetää ehkä toisen kesäloman putkeen. Toisaalta siellä töissä on ollut ihan mukavaa, vaikka kasiluokkalaisten mielestä parasta seiskaluokan äikässä olikin edellinen opettaja. Aina ei voi voittaa, mutta jos edes lasten luottamuksen joskus. Mietin perjantaina, että ensimmäisten kolmen päivän perusteella voisin viihtyä tässä työpaikassa pidempäänkin, vaikka jouduinkin täyttämään ysiluokkalaisten kaksoistuntia omituisella höpöttämisellä suomalaisen mieskirjallisuuden piirteistä. Laitoin lapset kirjoittamaan elämäkertoja Petri Tammisen tyyliin - ja oli ne hyviä. Tuli kyllä mieleen jälkeenpäin, että jääkö trauma, jos joutuu lukemaan muille ääneen, että vanhemmille tuli ero. Tosi monen vanhemmille oli tullut ja sekin saa miettimään, että millaisia liikkeitä sitä elämässään ylipäätään koskaan uskaltaa tehdä. Nykyään töissä tuntee muutenkin olevansa kovasti vastuussa niistä pienistä ja levottomista ihmisistä. Tekisi mieli naulata tuolit lattiaan, ettei niillä voisi keikkua ja kieltää jokaista hurjapäätä juoksemasta käytävillä ja tönimästä toisiaan naulakon läheisyydessä. Mitä jos pää aukeaa tai miten elvytetään? Vaadin ensiapukurssia ja sairaanhoitajan pätevyttä ylipäätään.

Nyt sunnuntaita viettämään raukeana kampelana.

Metsän siimeksestä kuului uhkaavaa murinaa

Mää oon vielä todistettavasti elossa, kyllä vaan. Ruoka maistuu, unikin tuli taas takaisin ja salillakin on käyty. Oppilaiden kanssa olen toistaiseksi pärjännyt ihan hyvin, kuudenkin tunnin opetusputki meni ihan sujuvasti, seiskat on lutusia, ysit melkein samanlaisia ku lukion ykköset ja kasit - no kasitkin on ihan kivoja, vaikka ne rääkyy ja rätiseekin. Vähän yli kaksikymmentä oppilasta ei kuitenkaan saa aikaan samanlaista meteliä kuin melkein neljäkymmentä tai yli. Nelivitoset tunnit on toistaiseksi olleet melko kepeitä, tosin en ole mitään järkevää juuri tehnytkään - vähän vain kokeillut kepillä jäätä. Jää kestänee kyllä. Tänään ihastelin kirjavarastossa hyvää valikoimaa ja tein kaikenlaisia suunnitelmia. On kyllä vinkeää olla töissä yläkoulussa, jossa luetaan koko ajan ja melko hyviä kirjoja vielä. Ensi viikolla pitäisi alkaa tositoimiin, just niihin moduksiin ja suomen kielen rakenteeseen, olemukseen ja historiaan. Seiskojen kanssa aloitetaan kirjallisuudesta, ja se oli vanhemman kollegan suositus. "Ettei ne vaan heti luule, että äikkä on pelkkää kielenhuoltoa ja kielioppia." Niin just, mää kannatan kyllä! Vien seiskat itse asiassa ihan pian kirjavinkkaukseen lähikirjastoon.

Käytävävalvojana tänään huomasin, että kapeilla ja matalilla käytävillä teinit hilautuu ympärille vähän samaan tapaan kuin alligaattorit tai muut pedot. Silmät varmaan kiiluisivat pimeässä, jos ei olisi valoisaa, tai ainakin glitter-paidat. Myös kynnet raapisivat uhkaavasti seiniä ja lattioita. Mutta se olisi vain sitä patoutunutta energiaa ja tarvetta. Mietin myös, että ehkä kaikista ei olisi kulkemaan pöllönkatse päällä viidakon läpi, mutta mää ihan tykkäsin. Eikä siellä mitään vielä edes riehuttu. Tosin koulun käytävät ovat pitkät ja sokkeloiset, ja kai nyt ihmisen lapset ymmärtää nujuta ja kiduttaa pienempiään aina sillon ku säälittävä noviisiope on laitoksen toisessa päässä. Selitin muuten tänään, että mitä tarkoittaa noviisi. Varmaan sanakirjassa on ylipäätään mun kuva sanan kohdalla. Näytän suunnilleen tolta viidakon hurjalta pedolta, virtahevolta, paitsi mulla on ne pöllölasit.

Kakkostyöt ovat muuten kasaantuneet hieman, mutta niitä täytynee huomenna kasailla ja postittaa eteenpäin, jotta olisivat viikon sisällä takaisin lähettäjillään. Abit heräilevät vasta nyt siihen, että syksyn kirjoituksiin on noin kuukausi aikaa. Pakko myöntää, että korjaamisen määrä saattaa vähän hirvittää, mutta itsepä tahdoin (ja tahdon yhä) pysyä kiinni myös lukiopuolessa. Enpä tiedä, onko etäohjauksesta hirveästi hyötyä, mutta kirjoittaminehan on aina hyväksi, kun ei sinne saliin kesän jäljiltä ihan kylmiltäänkään kannata höökiä. Ni. Kuulkaas ny, nuoriso, kun täti selittää ja pätee. Pälä pälä.

Yksi abipoika kävi muuten käytävällä sanomassa, että niillä on mua ikävä. Aika mukavaa. Tänään on siis hyvä päivä, selkeästi sen takia, että nukuin hyvin. Toivottavasti nukun ensi yönäkin, ainakin lähden taas äijien salille väsyttämään itseäni. Räy!

Sitä ennen kuitenkin tiskaan, ettei partamiesin tartte ihan kotiorjana olla. Kaveri on laittanu mulle ruokaa ja siivonnu ja tiskannu ja tehny pirtelöäkin iltapalaksi, ku oon ollu pikkasen räimiönäkin viime aikoina. Just siisti mies tuo mun talonmies.

Ope seikkailee vol. 253

Huh, yäk, huh. Pää on sekaisin, itkettää, naurattaa, väsyttää ja oksettaa. Kiitän metsänjumalia siitä, etten ole luokanvalvoja. Veso sinänsä meni vanhoilla taidoilla, samoin varmaan huominenkin kokous, mutta muuten olen ihan surkean pieni ö-kirjain suurensuuren aapisen laidalla. Kops vain ja putoan kokonaan jonnekin kirjahyllyn taustalevyn taakse. Siellä sitten ölisen yksikseni, ö-öö, ö-öö. Yläkoululaiset pärjännevätkin paremmin ilman sähläävää öötä luokan edessä, ja hyviä oppimistuloksia ihmetellään valtakunnallisesti. Loppujen lopuksi nuoret opettajat päätetään eläköittää täydellä eläkkeellä ja siirtää Miamiin rusinoitumaan.

Jos ei, niin minulla on nyt kurssirunkoja, mutta ei hajuakaan esimerkiksi aikatauluista tai käsittelytavoista. Se on huomisen homma, tänä iltana täytyy käpertyä halaamaan kouristuksenomaisesti tyynyä ja mutista itsekseen että selviänselviän. Keskiviikkona alkaa sitten varsinainen Heiminäolenmariuusiopettajannekeitästenytolettejapyllytpenkkiin. Mietin vielä, että laittaisinko keskiviikkona oikein mekon ja yrittäisin olla outo, turkoosi täti. Toisaalta voin laittaa mustat pillifarkut ja olla outo, harmaaraitainen täti.

Hitto, kun hiostaa ja on orpo oli. Lukiossa osasin edes jotain, mutta nyt en ymmärrä mistään mitään. En niin mitään.

Toivottakaa onnea ja hyvää yötä.

Hetki lyö..

..huomenna alkaa uusi työ.

Kun opettajan kesäloma loppuu, niin mennyt kesä vilistää silmien ohi elokuvana kuin elämä ikään ennen kuolonkolaria. Nyt se on ohi, edessä on pitkä, pitkä marraskuu ja arkinen taistelu tavallisen päivän haasteita vastaan. Jännittää vähän, ei niinkään vesoilu kuten kaksi vuotta sitten ennen ensimmäistä työpäivää, vaan oppilaiden kohtaaminen. Mitä 13-vuotiaalta voi vaatia? Mitä 13-vuotias vaatii minulta? Miten kasiluokkalaisten kanssa aloitetaan syyslukukausi? Mitä ysiluokkalaiset jo osaavat?

Tätä kaikkea miettiessäni tuunasin Opettajan kalenteripäiväkirjani parempaan kuosiin. Tai Partamies sen etukannen oikeastaan kontaktoi, kun minua niin jännitti sekin. Nyt siinä on Parnassosta leikattu katkelma Poeettisesta tiedosta. Katkelmassa sanotaan mm. pippeli. Takakannessa on Keltaisen kirjaston kauneimpia tai hienoimpia kirjankansia eri vuosilta. Tuleva vuosi näyttää, että samastunko enemmän Pikkuvirkamiehen kuolemaan vai Lintuja taivaalla -teokseen. Kopioin kalenteriin myös lukujärjestykseni ja kirjoitin vielä kasvottomien oppilaiden nimiä listaksi arvosteluja ja tuomioita varten. Nyt pitäisi vielä päättää huomisen vaatteet: mikä asukokonaisuus määrittää minua opettajana parhaiten. Koska en pidä muotiblogia, enkä tule koskaan pitämäänkään ihan edellytysten puutteenkin takia, niin en ehkä kyllästytä ketään pohtimalla työvaatteitani yhtään enempää. Kaikki tämä on kai sitä latautumista ja liukumista työelämään taas.

Kesä vain livahti ohi. Syksy on ainakin ilmojen puolesta täällä jo, ja kaipaankin taas harmaata villapaitaa ja kaulahuivia tai kokovartalohalattia. Rutiini, tule pian, en jaksaisi olla noviisi taas. Rutiinia ennen toivon hyvää unta palloon.

Avec äkäpussi, kiukkupussi, mörkö

Tiedättekö sellaiset päivät, kun väsyttää ja maailma on harmaa ja kaikki ärsyttää? Nyt on sellainen, pölypallot pesuhuoneen nurkassa melkein itkettivät. Heevetti, kun ottaa päästä ja naamasta ja kahden salikerran jälkeen myös jaloista ja käsistä. Kesälukio on slut, kaputt ja over, enkä ainakaan sitä korjaamista jää kaipaamaan. Yläkoulu, here I come, ota tai jätä, istu ja pala, kestä ja kärsi. Nähtävästi tänään on kolmiportaisten luetteloiden päivä myös, kovan konnan päivän rinnalla.

Soul Kitchenin Soul Burger (pihvi ja pekoni, namm) voiteli kyllä sielua, rasvamaksaa ja mahamakkaraa, mutta lievää angstia ja väsykänkkäränkkää se ei poistanut. Päiväunet saattaisivat auttaa, mutta siinähän menisis sitten hyvä kiukku ja kapina aivan hukkaan. Nyt pitäisi mennä johonkin virastoon avautumaan. Vapise, maailma!

Virastoista puheenollen, saan nyt lähettää heinäkuun työtön-työtön-työtön-lapun työttömyyskassaan, ja saattaa olla, että saan sieltä rahaa juuri ja juuri ennen palkkaa. No, sitten läjähtää kyllä kerralla kasa massia, hilloa, fyffeä. Tosin Kelan laskun olen hukannut ja se pitäisi kaivaa pikimmiten jostain esiin. Krhm. Joopa, ei huvita tänään yhtään. Tänään ei ylipäätään huvita.

Pitäisikö vetää pää täyteen, tukka taakse ja nakit silmille, kun huomenna on vapaata? Aikuiset hoitaa hommat aikuisten lailla, sano. Olin muuten tiistaina yksissä äikänopettajien runokekkereissä, oli oikeinkin viihdyttävää ja kollegiaalista, ja näin harjoitteluaikaisia ohjaajiani. Oli mukava saada kannustusta yläkoulun puolelle. "Voi, itse olisin melkeinpä pelkästään yläkoulussa, jos saisin. Eiväthän ne murut sille mitään voi, että niillä on murkkuikä!" No eivät kai. Eikä opekaan voi kyllä nyt yhtään mitään sille, että kurjaa on kaikki, eikä valoa näy. Joten jos olisin ihan töissätöissä jo, niin vedettäis lonkkaa ja kuunneltais jotain lohdullista, kuten kohtuääniä tai valaiden ulinaa. Että lapset, jalat pöydälle, kädet taskuun ja hattu silmille, nyt nukutaan suru pois. Jaakko Heinimäen mukaan - tai varmaan alunperin joidenkin munkkien - zen on muuten sitä, että saa syödäkseen, kun on nälkä ja unta, kun väsyttää. Enpä voi väittää vastaan.

Että anteeksi vain, valitan suut silmät täyteen ihan vain kun lapsettaa, mitään varsinaista asiaa tai edes asian tynkää minulla ei ole.

Yön ritari, paha Jokeri ja muita sankareita

Ihanku ennen vanhaan: kauppoja, (työ)vaatteita, rasvaista ja suolaista ruokaa, terassia, nukkumista, lääräilyä, höpötystä. Kurssisuunnitelmia 0 kappaletta, mutta muuten kamalan tuloksekas viikonloppu. Arjen voi ehkä aloittaa, kun on tasan mustavalkoista työvaatetta ja vihreä kaulakoru. Partamiehen mielestä housut on liian kireät ja paitakin melko paljastava noin niinku töihin, että semmosta halattia on naiselle tarttunut matkaan. Ei ne oo liian kireitä tai paljastavia, himpun verran oudon asiallista vaatetta kyllä mulle, mutta enköhän jo syyskuussa seiso luokan edessä totuttuun tapaan farkuissa (ei mahu! ei pysty kesän jälkeen!) ja t-paidoissa, tukka pinnillä kiinni, kasvoilla hätäisesti puuteria ja silmäpussit kainaloissa. Sweet.

Käytiin Repen ja A-K:n kanssa katsomassa Yön ritari. Jokeri oli tosi, tosi paha - ja hyvä. Täytyy sanoa, että Batmanit ovat parantuneet sitten Val Kilmerin aikojen. Tosin Batmanin kypärä, naamio vaimikäsenyoli taisi olla liian tiukka, sen verran pahasti tuntui kurkunpäähän ottavan. Se vähän naurattikin, vaikka muuten elokuva oli tunneskaalaltaan aika matala. Tyylikästä meno toki oli, vaikka Batmanin motskaritemput meinasivat jo vähän olla liikaa.

Valtakunnassa kaikki hyvin, ulkona sataa vettä ja on muutenkin syksy - ja sunnuntai. Huomenna täytyy herätä töihin, joten sunnuntaikin on ihan oikea pitkästä aikaa.